One does not simply leave Vientiane

Paksen ja upeiden Bolaven Plateaun maisemien jälkeen suunnitelmissa oli muutama päivä maan pääkaupungissa Vientianessa. Thaimaan viisumien hankkimiseen menisi 2 päivää ja kaupunkiin tutustumiseen samaiset 2 päivää. Siirtymäkin hoidettiin valtavalla neonvalaistulla makuubussilla, joka muistutti enemmän risteilylaivaa kuin bussia. Näin asioiden olisi pitänyt mennä, mutta yöbussissa J-P:lle noussut kuume ja Henriikalle päivää aikaisemmin noussut kuume päättivät puolestamme toisin.

Aluksi Dengueksi luultu tauti kaatoi J-P:n sängyn pohjalle neljäksi päiväksi ja piti huolen siitä ettei Henriikkakaan jaksanut juuri lähikauppaa kauemmas hotellilta lähteä. Torstaina päätimme käydä varmuuden vuoksi verikokeissa denguen varmistamiseksi. Vointi oli jo paranemaan päin, mutta useampi täällä esiintyvä tauti voi olla hoitamattomana sangen ikävä. Verikokeista paljastui heikko positiivinen tulos Scrub Typhukseen, eli pensaikkopilkkukuumeeseen J-P:n kohdalla, joten molemmille viikon antibioottikuuri päälle. Vaikeaa sanoa oliko tauti menossa itsestään jo ohi vai osuiko diagnoosi oikeaan, mutta molempien vointi parani käytännössä normaaliksi jo parin päivän lääkekuurin jälkeen. Voinnin parannuttua tehostimme lääkitystä hyvällä ruoalla ja jäätelöllä.

Jatkoimme lepäilyä vielä viikonlopun yli ja maanantaina suuntasimme Thaimaan konsulaattiin viisumihakemukset huolellisesti täytettyinä. Viisumit olisivat siis kourassa tiistaina ja matka voisi jatkua kohti Luang Prabangia.

Njet.

Maanataina oli luonnollisesti jokin Thaimaalainen juhlapyhä ja konsulaatin portit olivat visusti kiinni. Viisumihakemukset saatiin vihdoin tiistaina jätettyä parin tunnin jonottelun jälkeen ja keskiviikkona komeili kummankin passissa vihdoin Thaimaan turistiviisumi ja illalla matka jatkui yöbussilla Luang Prabangiin.

Vientiane oli kaikesta huolimatta viihtyisä kaupunki. Ravintoloita löytyi laidasta laitaan, komeita temppeleitä löytyi useita ja erittäin hyvin toteutettu Cope-keskus tarjosi erilaisen näkymän Laosin lähihistoriaan. Cope-keskus on Vietnamin sodan aikaisten maastoon jääneiden pommien uhreille kuntoutusta ja esim. jalkaproteeseja tarjoava voittoa tavoittelematon taho. Virallisestihan Laosissa ei sodittu, mutta Yhdysvaltojen ahkeran rypälepommittamisen ansiosta Laos on asukaslukuunsa nähden maailman eniten pommitettu valtio. Etenkin itäisessä Laosissa on vielä valtavat määrät räjähtämättömiä pommeja, jotka aiheuttavat vakavia vammoja ja kuolemia paikallisessa väestössä. Pommien osia näkeekin Laosissa roskiksina, tuhkakuppeina ja joskus jopa talon rakenteina.

Asiasta voi lukaista lisää vaikka täältä: http://legaciesofwar.org/about-laos/secret-war-laos/