Luang Prabang

Vientianesta matkustettiin makuubussilla Luang Prabangiin ehkä maailman mutkaisinta ja kuoppaisinta tietä pitkin. Pieni vuoristotie oli ilmeisesti joskus ollut asfaltoitu, mutta suurin osa tien pinnoitteesta oli tainnut aikaisempien sadekausin aikana huuhtoutua pois. Ammattitaitoinen bussikuski selvisi koetuksesta kuitenkin kunnialla ja bussikin meinasi kaatua vain kerran... :)

Yöbussi oli myös ihmeen kaupalla ajoissa, joten löysimme itsemme unisena Luang Prabangin bussiasemalta ennen auringonnousua. Muutaman kilometrin matka keskustaan päätettiin taittaa kävellen tuktuk-kuskien harmiksi, 12 tunnin bussissa makoilun jälkeen pieni happihyppely tuntui kuitenkin parhaalta ratkaisulta. Upean auringonnousun lisäksi kävelymatkaa piristi Luang Prabangin perinteinen almujen anto -seremonia, jossa paikalliset asukkaat jakavat ruokaa munkeille katujen varsilla.

Luang Prabang on erittäin viihtyisä pieni kaupunki Mekongin varrella. Laosin tunnetuin turistikohde oli kuitenkin yllättävän hiljainen lomasesongin ulkopuolella ja vanhojen ranskalaisvaikutteisten rakennusten ja temppeleiden reunustamia katuja saikin vaellella paikoittain jopa yksin. Aika Luang Prabangissa kului temppeleitä ja kaupunkia kierrellen ja lukuisiin kahviloihin ja ravintoloihin tutustuen. Kaupungista löytyi aivan mielettömän hyvä leipomo sekä todella herkullinen pizzeria. Vientianen sairastelun aiheuttama aliravitsemus saatiin siia helposti paikattua.

Viimeisenä Luang Prabangissa vietettynä päivänä vuokrasimme skootterin ja suuntasimme 30km kaupungin ulkopuolella sijaitsevalle vesiputoukselle, jossa olisi mahdollista uida putouksen turkoosin värisissä altaissa. Pahaenteisistä pilvistä huolimatta päätimme kiivetä putouksen päälle ihastelemaan maisemia ennen uimista. Ukonilma saapui sopivasti kohdalle juuri saavuttuamme huipulle ja hetkessä jyrkkä polku muuttui nilkkojen syvyiseksi mutavirraksi. Putouksilta laskeutuminen hoidettiin kieli vakaasti keskellä suuta ja lopulta alas päästiin ehjinä ja täysin litimärkinä. Myrskyn laannuttua pääsimme vihdoin uimaan putouksen viileään veteen ja huuhtomaan mutaiset vaatteemme. Ehkä sitä seuraavalla kerralla muistaa kuinka nopeasti kaukana jyrisevä ukkonen on tropiikissa kohdalla. :)

Luang Prabangista matkaa jatkettiin kolmen yön jälkeen yöbusilla Laosin ja Thaimaan rajalle, josta saataisiin reissun seitsemäs maahantuloleima passeihin.

One does not simply leave Vientiane

Paksen ja upeiden Bolaven Plateaun maisemien jälkeen suunnitelmissa oli muutama päivä maan pääkaupungissa Vientianessa. Thaimaan viisumien hankkimiseen menisi 2 päivää ja kaupunkiin tutustumiseen samaiset 2 päivää. Siirtymäkin hoidettiin valtavalla neonvalaistulla makuubussilla, joka muistutti enemmän risteilylaivaa kuin bussia. Näin asioiden olisi pitänyt mennä, mutta yöbussissa J-P:lle noussut kuume ja Henriikalle päivää aikaisemmin noussut kuume päättivät puolestamme toisin.

Aluksi Dengueksi luultu tauti kaatoi J-P:n sängyn pohjalle neljäksi päiväksi ja piti huolen siitä ettei Henriikkakaan jaksanut juuri lähikauppaa kauemmas hotellilta lähteä. Torstaina päätimme käydä varmuuden vuoksi verikokeissa denguen varmistamiseksi. Vointi oli jo paranemaan päin, mutta useampi täällä esiintyvä tauti voi olla hoitamattomana sangen ikävä. Verikokeista paljastui heikko positiivinen tulos Scrub Typhukseen, eli pensaikkopilkkukuumeeseen J-P:n kohdalla, joten molemmille viikon antibioottikuuri päälle. Vaikeaa sanoa oliko tauti menossa itsestään jo ohi vai osuiko diagnoosi oikeaan, mutta molempien vointi parani käytännössä normaaliksi jo parin päivän lääkekuurin jälkeen. Voinnin parannuttua tehostimme lääkitystä hyvällä ruoalla ja jäätelöllä.

Jatkoimme lepäilyä vielä viikonlopun yli ja maanantaina suuntasimme Thaimaan konsulaattiin viisumihakemukset huolellisesti täytettyinä. Viisumit olisivat siis kourassa tiistaina ja matka voisi jatkua kohti Luang Prabangia.

Njet.

Maanataina oli luonnollisesti jokin Thaimaalainen juhlapyhä ja konsulaatin portit olivat visusti kiinni. Viisumihakemukset saatiin vihdoin tiistaina jätettyä parin tunnin jonottelun jälkeen ja keskiviikkona komeili kummankin passissa vihdoin Thaimaan turistiviisumi ja illalla matka jatkui yöbussilla Luang Prabangiin.

Vientiane oli kaikesta huolimatta viihtyisä kaupunki. Ravintoloita löytyi laidasta laitaan, komeita temppeleitä löytyi useita ja erittäin hyvin toteutettu Cope-keskus tarjosi erilaisen näkymän Laosin lähihistoriaan. Cope-keskus on Vietnamin sodan aikaisten maastoon jääneiden pommien uhreille kuntoutusta ja esim. jalkaproteeseja tarjoava voittoa tavoittelematon taho. Virallisestihan Laosissa ei sodittu, mutta Yhdysvaltojen ahkeran rypälepommittamisen ansiosta Laos on asukaslukuunsa nähden maailman eniten pommitettu valtio. Etenkin itäisessä Laosissa on vielä valtavat määrät räjähtämättömiä pommeja, jotka aiheuttavat vakavia vammoja ja kuolemia paikallisessa väestössä. Pommien osia näkeekin Laosissa roskiksina, tuhkakuppeina ja joskus jopa talon rakenteina.

Asiasta voi lukaista lisää vaikka täältä: http://legaciesofwar.org/about-laos/secret-war-laos/

Pakse - vappu Bolaven ylängöllä

Don Detin jälkeen oli aika kokeilla muiden matkustajien kauhutarinoista tuttua Laoslaista bussiliikennettä. 2,5 tunnin bussimatka Don Detiltä Champasakkiin, josta yhden yön jälkeen naapurikaupunkiin Pakseen tapaamaan Sinikkaa ja Philippeä. What could go wrong?

Noh, tunnin myöhässä bussiasemalle kaartanut nelipyöräinen oli nähnyt parhaat päivänsä ennen meidän syntymäämme ja matkaa saatiinkin taitettua katkeamatta ruhtinaalliset 1,5 tuntia. Seuraavat neljä tuntia edettiin parin sadan metrin pyrähdyksissä aina välillä bussia korjaillen. Jossain vaiheessa apuihin soitettiin toinen bussi, joka saapui "tunnin kuluttua" (2,5 tuntia). Päätimme jatkaa matkaa suoraan Pakseen, sillä myös S&P olivat bussirikkojen saattelemana saapumassa suoraan Pakseen. Oma bussiseikkailumme oli tosin pientä heidän koetukseensa verrattuna, J-P meni päästämään pariskunnan hotellin yöksi suljetuista alaovista klo1.45. Onneksi janoisille matkaajille oltiin ymmärretty hankkia kylmät Beer Laot ja kuulumisia vaihdettiinkin aamun pikkutunneille saakka.

Paksesta 40 km itään sijaitsee Bolaven ylänkö, joka tunnetaan lukuisista kahviviljelmistään ja upeista vesiputouksistaan. Päätimme vuokrata skootterit ja lähteä kolmeksi päiväksi kiertämään The Loop:na tunnettua kierrosta. J-P ja Philippe pääsivät vapauttamaan sisäiset mopoteininsä hurjien 110-kuutioisten menopelien ohjaksissa. Henriikka ja Sinikkakin pysyivät mopojen kyydissä töyssyisistä teistä ja tielle säntäilevistä eläimistä huolimatta.

Kolmeen päivään mahtui monta upeaa vesiputousta, maittavaa ruokaa, erittäin herkkullista tuoretta kahvia ja mitä mahtavinta seuraa. Reissutarinoita vaihdettiin Beer Laon äärellä ja mahdolliset orastavat koti-ikävät saatiin tuttujen naamojen avulla unohdettua :) Vappuaattoa juhlistettiin bungalown terassilla ja seuraavan päivän piknikki vaihtui vesiputoukselle kiipeämiseksi. Sateen yllättäessä suojaa löytyi paikallisen perheen talon alta. J-P esitteli valokuvia tabletilta koko naapuruston lasten ihmetellessä kummallisia maisemia matkan varrelta.

Upeiden maisemien lisäksi Bolaven ehdoton kohokohta oli paikallinen tuore kahvi. Aamupalaksi nautittu, vastikään silmiemme edessä paahdetuista paikallisista kahvipavuista keitetty kahvi oli ehkäpä herkullisinta kahvia koskaan. Kolmen päivän mopoilun jälkeen istuttiin vielä porukalla iltaa paikalliseen todella pahaan viskiin tutustuen, kunnes aamulla S&P jatkoivat matkaa Don Detin suuntaan. Me jäimme orastavan moottoripyöräkuumeen kourissa odottelemaan illalla kohti Laosin pääkaupunkia Vientianea lähtevää bussia. Toivottavasti tällä kertaa ei ole kaiken maailman pelikaanit turbiinissa.

Don Det

Kambodzasta siirryttiin sopivan korruptoituneen rajan yli Laosiin. Muutaman dollarin lisämaksuja sai maksaa leimasta kummankin maan raja-asemalla. Samaista leimamaksua ei muilla Laosin rajoilla ilmeisesti ole, joten 2 dollaria taisi siirtyä suoraan rajavirkailijoiden virkistysrahastoon...

Laosiin tutustuminen aloitettiin rajan tuntumassa sijaitsevasta Si Phan Donista, eli 4000 saaren alueesta keskellä mahtavaa Mekongia. Reppureissaajien suosiman alueen vetonauloina ovat kaunis saarimaisema ja erittäin kiireetön elämäntyyli. Valitsimme majapaikkoja tarjoavista saarista Don Detin saaren, josta Mekongin rannalla sijaitseva bungalow omalla suihkulla ja vessalla irtoaa viidellä eurolla. Ensimmäisenä päivänä kiertelimme Don Dettiä sekä naapurissa sijaitsevaa Don Khonia vuokrapyörillä. Komea vesiputous ja pulahdus voimakkaasti virtaavaan Mekongiin kruunasivat hikisen pyöräilyn pitkin saarten kuoppaisia hiekkateitä.

Loput Don Detillä vietetyistä 4 päivästä kuluivat käytännössä riippumatossa löhöillen ja syöden. Parin päivän jälkeen ei ollut vaikeaa ymmärtää miksi moni saarella majaileva oli viihtynyt suunnitellun parin päivän sijaan pari viikkoa. Pihalla kalasaaliitaan kuivattelevat paikalliset, joessa kylpevät puhvelit ja tähänastisen reissun komeimmat auringonlaskut tekivät saarella viihtymisestä helppoa. Saarella majailee vakituisesti myös sekalainen joukko länsimaalaisia asukkaita majataloja ja erilaisia ravintoloita pyörittäen. Hyvänä esimerkkinä erittäin maukkaita ribsejä myyvä Tennesseeläinen muusikko, jolta sai kuulla mielenkiintoisia tarinoita saaren elämästä. 4 yötä sai kuitenkin tällä erää riittää, sillä olimme sopineet tapaavamme samoilla seuduilla pyöriviä ystäviä Paksongin kaupungissa. Henriikan opiskelukaveri ja kaaso Sinikka on myös pidennetyllä häämatkalla miehensä Philippen kanssa ja tiemme risteävät sopivasti Laosissa :)

Banlung

Ahtaan ja hikisen pakettiauto/pikkubussi-matkan jälkeen saavuimme Banlungiin, Kratien provinssiin. Alkuperäisiin suunnjtelmiin kuului käynti myös eteläisemmässä Mondulkirin provinssissa, mutta Kumerien uv:n vuoksi Mondulkirin kiintoisat trekkauskohteet olivat viikon verran suljettuna. Päätimme paikata patikointivajetta 4 päivän viidakkotrekillä Banlungin läheiseen viidakkoon. Trekkiä ennen vietimme muutaman päivän Banlungissa leväten ja läheisessä kraaterijärvessä uiden. Vesi 50 metrin syvyisessä järvessä oli poikkeuksellisen puhdasta ja raikkaan viileää. Ilmeisesti vedessä on myös paikallisten uskomusten mukaan erinäisiä parantavia voimia.

Kolmannen Banlungissa vietetyn päivän aamuna viidakko-oppaamme tuli noutamaan meidät moottoripyörillä. Rinkat säilöön oppaan toimistolle, oleelliset tavarat reppuun riippumattojen seuraksi ja pölyinen 45km siirtyminen viidakon läheiseen kylään moottoripyörän kyydissä. Kylässä etsimme seurueeseemme viidakossa asuvaan heimoon kuuluvan oppaan, joka osaisi toimia tulkkina kolmannen yön majapaikassa, jossa riippumatot ripustettaisiin viidakossa asuvan perheen maatilalle. Kylässä juhlittiin häitä ja ensimmäinen opasehdokas oli nauttinut siinä määrin ilolientä, ettei meinannut pysyä pystyssä. Toinen opas kuitenkin löytyi hetken odottelun jälkeen ja matka kohti viidakkoa alkoi.

Olimme sopineet suurpiirteisen reitin, jonka kulkemiseen kuluisi 4 päivää. 2 yötä vietettäisiin viidakossa ja kolmas pienellä maatilalla. 22-vuotias oppaamme Tomy osoittautui erittäin taitavaksi ja luotettavaksi oppaaksi. Tomy toimi myös kokkina ja loihti mainioita aterioita viidakosta löytyvien yrttien ja hedelmien avulla. Juomavettä saatiin keittämällä jokivettä, jota maustettiin hieman tervalta maistuvalla puun kuorella.

Maasto reitillä oli vaihtelevaa. Aluksi käveltiin hyväkuntoisia polkuja pitkin joelle, jonka yli kahlattiin varsinaisen viidakon reunalle. Tästä eteenpäin tarvittiinkin ajoittain oppaan viidakkoveistä reitin raivaamiseksi ja eteneminen tapahtui puolet ajasta selkä kyyryssä teräviä oksia väistellen. Välillä oppaamme pysähtyi esittelemään erilaisia hyönteisiä, puuhun kiivenneen karhun jälkiä ja viidakon erilaisia kasveja. 6 tunnin kävelyn päätteeksi saavuimme ensimmäiselle yöpaikalle pienen vesiputouksen viereen. Hikisen patikoinnin jälkeen pulahdus viileään veteen tuntui mahtavalta ja viidakon antimista valmistettu ruoka maistui!

Pimeän laskeuduttua oli aika suorittaa yövaellus otsalamppujen avustuksella. Oppaamme johdolla näimme erilaisia liskoja, hämähäkkejä, sammakoita ja erilaisia hyönteisiä. Oli melkoisen outo fiilis kävellä pimeässä viidakossa luonnon oman konsertin säestämänä. Tunnin mittaisen yövaelluksen jälkeen oli mukava kömpiä riippumattoon hyttysverkon suojiin ja nukahtaa viidakon säestykseen.

Seuraavat kaksi päivää etenimme syvemmälle viidakkoon nähden erilaisia kasveja, lintuja ja hyönteisiä. Kolmantena iltana saavuimme viidakossa asuvan perheen kotiin. Pienen riisiviljelmän ympäröimä bambumaja oli tervetullut näky ukkosen jyristellessä horisontin yllä. Ehdimme onneksi nopeasti pulahtamaan joessa ennen myrskyn saapumista. Erittäin voimakas ukonilma repi melkein katon mukaansa, mutta perheen talo pysyi pystyssä ja perheeltä ostetun kanan valmistus iltaruoaksi onnistui sateesta huolimatta. 80-vuotias perheen mies oli toista kertaa naimisissa. Ensimmäinen vaimo oli vanhetessaan liian heikossa kunnossa viljelläkseen maata viidakossa ja oli oppaan kertoman mukaan etsinyt miehelleen nuoremman vaimon. Ilmeisen virilli vaari oli tekaissut lapsenkin uuden vaimon kanssa muutama vuosi sitten.

Neljäntenä aamuna nousimme kirjaimellisesti kukonlaulun aikaan. Neljältä aamuyöstä alkanut kukkojen kailotus piti huolen siitä, että ehdimme viereiselle kukkulalle katsomaan auringon nousua sumuisen viidakon ylle. Näkyä oli hyvä ihastella valtavan puunrungon päällä istuskellen. Aamupalan jälkeen suuntasimme takaisin vaelluksemme lähtöpisteeseen, josta pölyinen moottoripyöräkyyti takaisin Banlungiin alkoi. Illalla veimme vielä oppaan syömään onnistuneen vaelluksen ansiosta.

Viimeinen päivä Banlungissa ja samalla Kambodzassa kului läheisen hotellin uima-altaalla jalkoja lepuutellen. Huomenna aamulla jatkamme pikkubussilla matkaa kohti Laosia ja Don Detin saarta. Tiedossa siis lisää Mekongissa lillumista ja riippumatossa löhöilyä. :)